maanantai 27. huhtikuuta 2015

Pipotehtailua

Olen urakalla neulonut pois puuvillalankojani, kun päätin etten ainakaan puuvillaisia lankoja osta uusia ennen kuin edelliset on neulottu suurin piirtein loppuun. Villalankojen suhteen on vähän eri juttu, niitä on niin paljon (ja pitää ollakin..) etten niitä edes yritä neuloa loppuun. 

Mutta puuvillaiset on ihan eri juttu! Niitä sain hyvin vähenemään ja vähän muokkailin tuota vanhaa tuttua kruunupipon mallia. Tuo kahdessa ylimmässä pipossa oleva pintaneule oli aika kiva neuloa. Tuli kivan joustavaa ja sopivasti langankiertojakin niin että ei ole liian lämmin pipo.


Viikkojen kuluessa pipoja tuli aina vaan lisää...


Ja vielä on muutama puikoilla kun löysin niin kivan mallin, jota halusin kokeilla pipoonkin:


torstai 23. huhtikuuta 2015

Junapipo veturimiehelle ;-)

Tästä piposta tuli junamiehen suosikkipipo heti sen valmistuttua! En muista enää mistä otin tuon veturin mallin ja taisin sitä kyllä vähän muokatakin silmukkamäärään sopivaksi. Nuo isot kuviot on vaan vähän hankalia kun tulee pitkiä langanjuoksuja ja sitten on pakko sitoa lankoja nurjalla. Ja kyllä ne aina vähän sieltä pilkottaa. Onnesi pipon käyttäjää ei tuollaiset seikat haittaa ;-)



Junapipo
Malli: oma, veturin malli netistä
Lanka: Novita Miami (turkoosi) ja Olivia (l.valk.)
Puikot: 3,5 mm



Hyvin tuolla pipolla tarkenee viileämmälläkin kelilä kun alla on kypärämyssy. Ja kun päivät lämpenee, pipo menee sellaisenaan!


torstai 16. huhtikuuta 2015

Kevään värejä

Facebookin Villasukka-ryhmän kautta bongasin näin kivan pintaneuleen, jota oli ihan pakko päästä heti kokeilemaan. Ensin malli vaikutti vähän hankalalta ja huomasin hartioidenikin jumittuvan, mitä yleensä neuloessa en koe ollenkaan. Vauhtiin kun pääsin, niin kyllähän se alkoi sujua. Sukkien edetessä kuitenkin tuntui etten tätä mallia enää toiste tee, joutuihan noihin kiemurakohtiin aina keskittymään enemmän. Hankalalta tuntuu aina sellaiset mallit, jossa yhdestä silmukasta kehitellään useampi silmukka kerrallaan...

Mutta nyt kun sukat on valmiit, voisin hyvinkin kuvitella tekeväni toisetkin sukat tuolla mallilla, tai tuota pintaa voisi käytää johonkin muuhunkin. Niin nätti se on!


Kohoneulesukat
Koko: kengännumero 30
Malli: perussukka, jossa pintakuvio täältä
Lanka: Novita Nalle keltainen ja keväänvihreä
Puikot: 3 mm




torstai 2. huhtikuuta 2015

Lego Friends-pipo

Enpä olisikaan osannut keksiä tälle pipolle nimeä, mutta lapsethan tunnistaa heti nää jutut! Kuulemma pipon värit on ihan Lego Friendsin värejä ja kun pengoin legolaatikoita, niin kyllähän ne vaan on niin lähellä juuri niitä värejä!


Nyt on tytöllä kevääksi pipo :-)


Lego Friends-pipo
Malli: nostetuilla silmukoilla muodostetut kuviot
Lanka: Novita Miami, turkoosi ja fuksia
Puikot: 3,5 mm