tiistai 16. kesäkuuta 2015

Piknik-peitto itse ommellen

En ole ollenkaan mkään tilkkutyöharrastaja tai edes ompelun harrastaja, mutta välillä sitä vaan on tartuttava uusiin haasteisiin eli nyt ompelukoneeseen ja tilkkuihin ;-) Piknik-huopamme on jonnekin kadonnut eli laitettu hyvään jemma-nimisen paikkaan. En jaksanut alkaa sitä etsiä, joten helpompihan toki on ommella uusi (tai sitten ehkä ei...) ?


Sovittelin sopivia kankaita yhteen ja leikkelin niistä 14 x 14 cm paloja ja johan alkoi täkki syntyä! Taakse laitoin yksivärisen tummanruskean kankaan, jottei lika näy niin helposti. Ja väliin leikkelin vanhasta pyyhkeestä kerroksen, jotta peitosta tuli vähän paksumpi. Reunoihin löytyi myös valmiiksi leikattua kaitaletta ihan omista varastoista (kätevää!). 

Tuli siitä ihan käytökelpoinen peitto eväsretkille. Lasten mielestä kun eväsretki ei ole oikea piknik jos ei ole peittoa joka päällä istutaan eväitä syödessä. Ei ole kuulemma sama jos eväät syödään "vain" leikkipuiston penkillä istuen. Niinhän se taitaa olla :-)


keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kasviväreillä värjättyjä

Värjäyskausi on nyt parhaimmillaan, mutta minäpä päätinkin värjäämisen sijaan tuhlata vähän aiemmin värjättyjä pois. Tykkään!!


Sekalaisia kuvioita sukissa
Malli: oma
Lanka: itsevärjättyjä 7 veikkoja
Puikot: 3,5 mm


En kyllä yhtään muista mistä mikäkin väri on, mutta kaikki on kasveista tai sienistä lähtöisin. Keltainen keltasipulia mutta muut on jo unohtuneet :-)


perjantai 5. kesäkuuta 2015

Tennarisukat

Näiden tennarisukkien neulomista suunniteltiinkin pitkään! Ekat Converse-villasukat näin Fb:n villasukkaryhmässä ja ihastuin niihin heti. Ryhmässä olikin ilmaiseksi saatavilla ohje noihin, mutta monimutkaisen tuntuinen ohje vain jäi odottamaan sopivaa hetkeä. Aina oli enemmänkin aikaa vain sellaiselle "aivottomalle neulomiselle" ja nämä tosiaankaan ei ole sellaiset. Niinpä homma vain odotti aloittamistaan...


Päätin sitten vain jossain vaiheessa tarttua toimeen mutta jotenkin vaan minun aivoni eikä käteni kääntyneet ohjeen vaadittaviin juttuihin. Ja tässä tapauksessa en jaksanut alkaa soveltaa vaan olisin halunut oikeasti seurata ohjetta niin kuin se on. No, ohje päätyi jonnekin nurkkaan ja sukantekelettäkään en jaksanut edes purkaa van heitin sen roskiin. Pah!



Mutta sitten huomasin että oli olemassa toinenkin ohje! Oli siis vielä toivoa :-) Ostin ohjeen ja ensilukemalta se vaikuttikin paremmalta ainakin minulle. Eikä siinä kauaa mennyt kun ekat oli valmiit (ja toiset on jo puikoilla).

Nämä on hieman liian isot näihin jalkoihin, siksi ne ei istu jalassa ihan niin kuin pitäisi. Tein nämä itelleni mutta ne oli sitten vähän liian niukat. Enkä tykkää yhtään että villasukka puristaa (vaikka se varmaan venyisikin käytössä..). Siispä ne on tyttären jalkaan sopivammat. Hieman liian isot vielä mutta syksyllä varmaan jo ihan just, ainakin kun alle laittaa jonkun sukan. Tässähä ne on ihan paljaassa jalassa.



Reaverse Star Edition- sukat (Ravelryssä)
Malli: Rea Järvenpää (ohje: Ravelry)
Lanka: Novita 7 veljestä, Nostalgia (vihreä) ja yksiväriset (vihreä, valkoinen ja musta)
Puikot: 3 ja 3,5 mm



torstai 4. kesäkuuta 2015

Raitaa raitaa!

Bussipipoista jäi kivasti yhteensopivia värejä ja kun tykästyin Novitan Puuvilla-Bambu-lankaan, niin mikä ettei saman tien neuloisi usempaa pipoa! Tästä tuli kiva :-)


Sitä ollaan aika rock kun on peililasit päässä:


Raitapipo
Malli: oma: raidat 3 ja 2 kerrosta korkeita, joustin kierrettyjä oikeita silmukoita
Lanka: Novita Puuvilla-Bambu vaaleansininen, tummansininen ja vaaleanvihreä
Puikot: 3 mm